Sisältöön »
Nuorisokeskus | kokous- ja juhlatalo
 
 
 
Ryhmä nuoria Euroopasta kiipeilee leikkitelineen ympäristössä lumisessa maisemassa.
 
 
Nuorisokeskus

Polkuja kansainvälisyyteen

Kaksi vapaaehtoisnuorta poseeraa kehyksen takaa.

Yksi Marttisen perustehtävistä on edistää nuorten ja nuorten kanssa työskentelevien kansainvälistä liikkumista. Kauttamme avautuvat ovet nuorisovaihtoihin, vapaaehtoistyöhön, koulutuksiin ja opintomatkoille. Nuorten osallisuus esimerkiksi vaihtojen suunnittelussa ja toteutuksessa on meille sydämen asia ja toimintamme olennainen osa. Lisäksi tarjoamme vankan tuen ja osaamisen kansainvälistä toimintaa suunnitteleville ja aloitteleville organisaatioille. Autamme hankebyrokratiassa, järjestämme tapaamisia ja kerromme parhaat vinkit kansainvälistymiseen. Edistämme kotikansainvälisyyttä järjestämällä esimerkiksi koulu- tai nuorisotilavierailuja tai tapahtumia ulkomaalaisten vapaaehtoistemme kanssa. Vuodesta 2017 lähtien olemme rakentaneet laajaa ja monipuolista alueellista ja kansainvälistä verkostoa.

Marttiselle on myönnetty Euroopan neuvoston Quality Label for Youth Centres- laatumerkki (2022-2026) esimerkillisestä työotteesta nuorisotyön kentällä. Merkin saaneet keskukset (14) ovat erilaisia ympäristöltään ja toiminnoiltaan, mutta niitä kaikkia yhdistää sama laadukas työote, nuorten osallisuus, aktiivinen kansainvälinen työ sekä halu kehittyä toiminnassaan edelleen.

Kansainvälisen nuorisotyön koordinaattorit: kv@marttinen.fi 

Antti Korhonen (poissa 31.8.2024 saakka)
p.+358 44 715 1917
antti.korhonen@marttinen.fi

Päivi Ketonen
p.+358 50 477 3046
paivi.ketonen@marttinen.fi
Euroopan solidaarisuusjoukot, vapaaehtoistyö

Sami Sorjonen

p. +358 44 715 1953

sami.sorjonen@marttinen.fi

Erasmus+ Nuorisovaihdot ja nuorisotyöntekijöiden koulutukset, opintovierailut ja muut hankkeet


Kysy lisää kansainvälistymisen mahdollisuuksista



 
 
 
 
Sivua päivitetty: 29.05.2024

Suomen nuorisokeskusten logoMarttinen on yksi Suomen yhdeksästä Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemista ja valvomista valtakunnallisista nuorisokeskuksista.

Lue lisää Suomen nuorisokeskusten verkkosivuilta

 

Euroopan Neuvoston laatumerkki nuorisokeskuksille  Syrjinnästä vapaa alue logo  Lyke-verkoston logo
Suomen hostellijärjestön logo
Opetus- ja kulttuuriministeriön tekstilogo

 
 
login Synergia Foxy