Nuorisokeskus Marttiselle Green Key sertifikaatti 9.12.2022
Green Key –tuomaristo kokoontui 9.12.2022 ja myönsi Nuorisokeskus Marttiselle Green Key sertifikaatin. Green Key on maailman johtava matkailualan ympäristömerkki ja tunnustus yrityksen toiminnan laadusta. Green Key -merkki kertoo ansiokkaasta vastuullisuustyöstä ja sen kriteerit vastaavat asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kasvaviin odotuksiin matkailupalveluiden vastuullisuudesta. Marttisessa olemme jo pitkään tehneet työtä kestävän ympäristön ja kehityksen puolesta ja sertifikaatin myötä työmme tulee entistä näkyvämmäksi.
Green Key on kansainvälinen matkailualan vastuullisuussertifikaatti, jonka on saanut yli 3700 yritystä yli 60 maassa ympäri maailman. Sertifikaatin kriteeristö perustuu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin ja sisältää vaatimuksia ympäristökuormituksen pienentämisestä, sosiaalisten hyötyjen lisäämisestä sekä paikallistalouden tukemisesta. Sertifikaatin kriteerit ovat käytännönläheisiä ja huomioivat tehokkaasti matkailualan ominaispiirteet.
Green Key on myös vastuullisuusohjelma. Osallistujayritykset sitoutuvat toimintansa jatkuvaan kehittämiseen ja raportoivat siitä vuosittaisen jatkohakemuksen yhteydessä. Ohjelma tarjoaa osallistujille henkilökohtaista neuvontaa, koulutusta ja viestintämateriaaleja. Toiminnan laatu varmennetaan säännöllisillä paikan päällä tehtävillä auditoinneilla. Sertifikaatin myöntää ulkopuolinen riippumaton Green Key -tuomaristo. Green Key on ollut rakentamassa kestävää matkailua jo vuodesta 1994.
Nuorisokeskus Marttisessa toiminta on arvojensa mukaisesti jo täyttänyt merkin kriteeristöä, jotka Green Key hakemusprosessissa on tuotu entistä näkyvämmäksi. Marttisessa hakemuksen työstäminen aloitettiin keväällä 2021. Hankkeeseen tarvitaan koko henkilökunnan sitoutumista ja tietotaitoa, koska kriteerit ovat laajasti kaikkeen toimintaan liittyviä. Kriteeristö 2022–2025 kattaa 13 toiminnan osa-aluetta; ympäristöjohtaminen, henkilöstön osallistaminen, asiakasviestintä, vesi, puhtaanapito, jäte, energia, elintarvikkeet, sisätilat, viheralueet, yhteiskuntavastuu, virkistyspalvelut ja hankinnat.
Nuorisokeskus Marttiselle Green Key on osoitus laadukkaasta työstä ja työväline, jonka avulla Marttinen tarjoaa asiakkailleen entistä laadukkaampaa ja ympäristöystävällisempää tuotetta ja palvelua.
Lisätietoja: Ohjaaja Siina Leinikka
p. +358 (0)44 715 1925, siina.leinikka@marttinen.fi
Nuorisopalvelupäällikkö Sanna Järvensivu,
p. +358 (0)44 715 1926, sanna.jarvensivu@marttinen.fi
Green Key -ohjelma on kansainvälisen ympäristökasvatusjärjestön FEE:n (Foundation for Environmental Education) hallinnoima. Suomessa Green Key -merkin myöntää ja sen käyttöä valvoo FEE Suomen omistama yhteiskunnallinen yritys Going Green Oy. (Lainaus Greenkey.fi sivustolta. Päivitetty 28.9.2022 https://greenkey.fi/mika-green-key/)
Marttinen kuuluu luonto- ja ympäristökoulujen verkosto Lyke:en ja aktiviteeteistamme löytyy monenlaisia ympäristöaiheisia vaihtoehtoja. Uusia ympäristökasvatuksellisia aktiviteetteja on kehitetty yhteistyössä Tampereen yliopiston NYT!-hankkeen kanssa.
Teemme yhteistyötä myös paikallisten 4H-yhdistysten kanssa.
Marttinen on yksi Suomen kahdeksasta Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemista ja valvomista valtakunnallisista nuorisokeskuksista.